|
|
|
Olin pitkään Liberaalit rp:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja, sekä myöhemmin myös Turun Nuorliberaalit ry:n puheenjohtaja. Olin myös ehdolla viime eduskunta- ja kunnallisvaaleissa täällä Turussa. Liberaalien parissa olen viettänyt aikaa jo useampia vuosia, joskin Liberaalit rp alkoi kiinnostamaan vasta myöhemmin. Liberaali ajatusmaailma alkoi kiehtomaan minua, kun aivan sattumalta vastasin erääseen mielipidekirjoitukseen ja tutustuin sitä kautta henkilöihin jotka johdattelivat minut liberalismin poluille. Havaitsin nopeasti, että liberalismi on paitsi eettisesti parhaiten perusteltavissa oleva vakaumus, niin myös sen, että liberalismi on paras tapa tuottaa mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle ihmiselle. Eli liberalismi maksimoi paitsi oikeudenmukaisuuden niin myös hyvinvoinnin. Alati kiristyvässä valtion sääntelyssä ja valvonnassa liberalismi tarjoaa mahdollisuuden muutokseen ja vapauteen jokaiselle, joka on kyllästynyt nykyiseen kokdem-hallintoomme. Erosin Liberaalit rp:stä vuoden 2004 syksyllä, puolueen sisäisen tilanteen muututtua sekasortoiseksi häiriköinniksi vanhan ja epäliberaalin puoluejohdon, etupäässä Tomi Riihimäen, toiminnan seurauksena. Lisäksi vanha puoluejohto torpedoi häiriköinnillään ja amatöörimäisyydellään mm. syksyn 2004 kunnallisvaalit, jättäessään hölmöyksissään toimittamatta ehdokasasetteluun tarvittavat asiapaperit useissa eri kunnissa, mm. Turussa! Yksinkertaisesti sanottuna, aikani ja mittani Liberaalit rp:ssä tuli täyteen, tuli aika siirtyä eteenpäin, voidakseni parhaiten edistää liberaalia politiikkaa maassamme. Eroilmoitukseni vanhalle puoluejohdolle voi lukea tästä. Olen valmistunut marraskuussa 2003 sairaanhoitajaksi Turun Ammattikorkeakoulussa Suuntauduin koulutuksessani mm. psykiatriseen sairaanhoitoon, päihderiippuvaisten hoitoon, ensihoitoon sekä lasten ja nuorten hoitotyöhön. Vapaa-aikaani vietän keskustelemalla, lukemalla hyviä kirjoja sekä tietenkin tietokoneen ja ystävieni parissa. Minulla on myös tietoturvallisuuteen liittyvät www-sivut, joilla annan joitakin vinkkejä tietokoneen suojaamiseksi erilaisia uhkia vastaan. Olen lisäksi jäsenenä DEFENS:ssä. DEFENS (Defending Everyone's Freedom and Ethics from Nationalism and Socialism) on yksilönvapautta, ihmis- ja omistusoikeuksien suojaa, markkinataloutta ja avointa yhteiskuntaa puolustava kansalaisjärjestö. Liike kannattaa ihmisten oikeutta päättää itse omista asioistaan. Liike vastustaa keskusjohtoisuuden lisäämistä, nationalismia ja sosialismia sekä tuomitsee ankarasti kaiken väkivallan. DEFENS on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, ja toimii osana kansainvälistä verkostoa. Jäsenenä olen myös yksityisyyden suojasta huolestuneiden Electronic Frontier Finland ry:ssä. Electronic Frontier Finland ry perustettiin syyskuussa 2001 käyttäjien ja kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustamiseen. Yhdistys herättää keskustelua ja pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta ja tekijänoikeudesta Suomessa ja Euroopassa. EFFIn mielestä yksityisyyttä ei saa rikkoa, spämmäys tulee kieltää ja ohjelmistopatenteista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen lisäksi Skepsis ry:n jäsen ja skeptinen ajattelutapa on lähellä sydäntäni. Minua häiritsee pseudotieteellinen roska, jota minun mielestäni tyrkytetään aivan liian paljon. Monesti tälläinen pseudotieteellinen huuhaa on omiaan viemään resursseja hedelmälliseltä ja tuotteliaalta kansalaiskeskustelulta ja toiminnalta. Minua itseäni häiritsee valmiina sairaanhoitajana erityisesti uskomuslääkinnän suosio. Kuulun Vapaa-ajattelijain liittoon, joka on uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö. Liitto tavoittelee täydellistä vakaumuksen-, ajatuksen- ja uskonnonvapautta. Liitto ajaa sellaisia lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka turvaavat uskonnottomuuden ja ateismin vapauden sekä näiden katsomusten kaikenpuolisen tasa-arvoisen kohtelun muihin kansalaisiin nähden. Olen myös mukana ympäristöliike Ydinenergianuoret ry:n toiminnassa. Ydinenergianuoret on vuonna 1994 perustettu ydinvoimamyönteisten nuorten ympäristöjärjestö, joka keskittyy toiminnassaan energiantuotantoon ja energiapolitiikkaan sekä niistä aiheutuvien ympäristöhait tojen minimoimiseen.
|
Markus Jansson
Puhelinnumeroni: 044-5242674
![]()