Olen ollut
tekemisissä ohjelmien, tietokoneiden sekä internetin kanssa
vuosia, vaikka en harrasta ohjelmointia enkä työskentele
IT-alalla. Tein nämä sivut kiinnostuksestani tietoturvallisuuteen
ja yksityisyyden suojelemiseen.
Tänään,
12.8.2011 on kuitenkin tullut aika sanoa hyvästit tälle
kotisivujeni osalle. Sivustojeni sisältö on vanhentunut,
enkä ole viitsinyt sitä enää päivittää,
koska uhat, ohjelmat ja menetelmät ovat kaikki muuttuneet melkoisesti.
Toisaalta, nykyään tietoturva-asioista keskustellaan ja
on saatavilla hyviä ohjeita netistä kasapäin. 10
vuotta tietoturva-aiheista kotisivustoa riittää minulle.
En kuitenkaan aio lopettaa asiasta kirjoittamista kokonaan. Olen
viime vuodet kirjoittanut yhä enemmän blogiini
tietoturvaan liittyvistä asioista ja aion jatkossakin jatkaa
blogikirjoittamista. Mikäli haluat lukea vanhoja tietoturvasivujani,
se onnistuu lataamalla ne tästä.